torstai 3. syyskuuta 2009

Tuloksena aivan jotain muuta

Stempelgleden Maribel-leimasin on pyörinyt mielessäni usein. Tällä kertaa ajatuksenani oli tehdä Maribelilla 80-vuotisonnittelukortti. Huomasin kuitenkin, ettei tämä kuva oikein sovellu moiseen. Kortti syntyi johonkin muuhun tarkoitukseen. Lisäksi yritin saada aikaan mahdollisimman monokromaattisen, valkoisen, kortin. Vaaleahan tämä ehkä on, mutta ennemminkin vaaleanruskea kuin valkoinen. Pidän silti lopputuloksesta, vaikka se onkin aivan erilainen kuin alun perin oli suunnitelmissa.

Minulle käy usein niin, etten aloittaessani tiedä, miltä lopputulos näyttää. Pyörittelen materiaaleja edessäni, sommittelen ja saatan vaihtaa alkuperäisiä kuvia, koristeita ja värejä moniakin kertoja. Papereiden kanssa leikkiminen on mukavaa! :)

Rippikortteja pojille

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Gessoon tutustumista

Näin Ett trykk -lehdessä hauskan tavan tehdä omia taustoja, joten minun piti kokeilla itsekin sitä. Ensin on kartongille levitetty kauttaaltaan Gel medium -liimaa paksuksi epätasaiseksi kerrokseksi. Siihen on kiinnitetty leikekuvia. Kun liima on kuivunut, kartongit on maalattu gessolla, pohjustusaineella. Minulla oli kovin kiire päästä vaiheesta toiseen, joten vauhditin liiman kuivumista kuumailmapuhaltimella. Liima kupruili paikoin, mutta minusta se vain lisäsi pohjan elävyyttä. Tältä pohjat näyttivät gesson kuimisen jälkeen.


Esimmäisessä kokeilussa käytin kellertävää Distress-mustetta. Tuputtelin mustetta meikkisienellä reunoille ja perhosten päälle. Lisäksi painelin samalla musteella leimakuvioita pohjaan.


Valmis kortti näyttää tältä.


Toiseen pohjaan valitsin Distressin laventelin värisen musteen. Koristelin perhoset kimalleliimalla ja lisäsin isomman perhosen liitelemään korttiin.

Special delivery

Kaksi hääkorttia kaukaisille Amerikan serkuille. Kortit ovat sinisävyiset, koska serkuille lähti siniset lahjat sinisissä Marimekon postipaketeissa. Sydämet on leikattu helmiäispaperista.


tiistai 18. elokuuta 2009

Suruun

Käsintehdylle korttipohjalle tehty surukortti. Heinikossa istuva lintu on kohokuvioitu tummanharmaalle kartongille, jonka vaalea sisus on tullut näkyviin, kun sitä on hiottu. Olen kevyesti värittänyt kuviointia ja revittyä reunaa liilalla chalks-värillä.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Yksinkertaisuus kunniaan

Näissä korteissa olen käyttänyt samoja taustoja kukkien takana kuin joissakin aiemmissa korteissa. Ensimäisessä on taustalla mukavan värikäs uusiokartonki, jossa erilaiset materiaalin palaset eivät täysin huku massaan. Toisessa on resist-tekniikalla tehty tausta.

lauantai 1. elokuuta 2009

Hempeää linjaa

Puutarhassa kukkii

Ihanat tänä kesänä istuttamani valkoiset liljat kukkivat. Valkoisten liljojen lähistöllä olevat tiikerinliljat vielä odottuttavat aukeamisellaan.


Hääkortteja

Olen testaillut Stempelgleden sydänleimasimia. Kultaisen kortin taustapaperi on vanhasta saksalaisesta nuottikirjasta, joka on värjätty kimaltavalla Glimmer Mist -suihkevärillä.

Grattis A & D!

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Sarah Kay ja ruusu

Taustapaperit olen värjännyt Glimmer Mist -kimalleväreillä. Työhuoneen lattia on ollut lastattuna kuivuvilla vanhojen kirjojen ja nuottikirjojen sivuilla, kun olen suihkinut kimalteella menemään niin innokkaasti. :)


keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Lehtiä, perhosia

Luontoaiheiset kortit sopivat moneen tilanteeseen. Korttien taustapaperit on tehty itse. Lehtiin ja perhosiin on suihkutettu Glimmer Mist -kimalletta.


Helmiäiskorttipohjille tehtyjä hääkortteja, hennon vaaleanpunainen ja beige. Taustapaperit on tehty itse.


Kohokuviointikansioilla aikaansaatua

Minttua ystävälle, pinkkiä äidille

A5-kokoisten korttien taustapaperit on tehty itse leimaamalla ensin taustapaperi täyteen kirjoitusta vaalealla leimasinmusteella. Seuraavaksi tekstin päälle on leimattu kiekuroita värittömällä embossausmusteella ja ripoteltu päälle valkoista embossausjauhetta, joka on sulatettu kuumailmapuhaltimella. Tämän jälkeen reunoihin on lisätty mustetta ja lopuksi leimattu koristekuvioita.


Lähikuvaa valkoisesta kohokuvioinnista.


Pinkki versio äidille sopivan värisiä kukkia käyttäen.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Maribel-kokeiluja

Olen leimannut Stempelgleden Maribelin sekä mustalla että ruskealla musteella. Leimakuvat olen värittänyt heleästi kimaltelevilla chalks-väreillä.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Tilkkutäkkikortti

Ystäväni äidille tehty kortti, jossa idean pohjana on ollut tilkkutäkki. Ystäväni äiti on taitava tilkkutäkkien tekijä. Hän pitää lisäksi puutarhan hoidosta ja maanläheisistä väreistä. Ylemmässä kuvassa ideoinnin alkutaipale. Alemmassa kuvassa lopullinen versio.

Laatikon ehostus

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Pääsiäisaskarteluja

Pääsiäiseksi käsittelin maitopurkin uuteen muotoon. Maalasin purkin ensin useaan kertaan valkoisella ja vihreällä akryylivärillä. Kylkiin leimasin nuotteja ja oksia. Koristeluun on käytetty mm. leimasinkuvia, pitsiä ja 3D-perhostarroja. Tölkin päällä törröttää kauan sitten varastoon ostettu lintu, joka nyt löysi paikkansa. Kuvissa linnunpönttöni joka sivulta.


Tein tilauksesta muutaman seinäkoristeen pääsiäiseksi. Tässä kuvia ennen paketointia ja sen jälkeen.


Omat - siniset tietenkin - sydämeni roikkuvat askarteluhuoneeni seinällä.